Kokeilussa oli
SP-versio, jossa rakennetta on edelleen vankistettu,
esimerkiksi alarunkoa moninkertaisesti.
Virta tulee nyt erillisestä kotelosta. Molempia nopeuksia voi hienosäätää.
Voima välittyy levylautaselle kahdella pyöreällä hihnalla. highend
Highend on oma
alueensa Hifimaailmassa. Kokeiltujen
laitteiden ei siis
tarvitse välttämättä olla kymmenien
tuhansien eurojen
hintaisia ja siten
useimpien saavuttamattomissa, joskin sellaisille alue
onkin omiaan.
52
Hermuset: AVID Volvere -levysoitin
Teksti: Matti Hermunen Kuvat: Mauri Eronen
Mustan levyn
mestari
Monesti ja monella korvalla on
todistettu, että huolella ajateltu
ja kokoonpantu levysoitin toistaa
hätkähdyttävän elävästi. Tosin Volvere ei totisesti ole kevytsarjalainen, pelkkä runko painaa vajaat
seitsemän kiloa ja levylautanen 6,7 kg. Runko tasataan vaakasuoraan kiertämällä jousipesissä olevia säätöruuveja ylhäältä päin. Varsin käyttökelpoinen varuste on yhdistetty vesivaaka ja
45 kierroksen levyn adapteri, jotka yhdessä painavat
180 grammaa, tyypillisen audiofiiliprässäyksen verran.
Kaiutinkaapeleiden erikoisuutena on kaksi maajohtoa, jotka kytketään mukana tulevalla adapterilla
verkkopistokkeeseen. Tämän ansiosta ääni paranee merkittävästi. Keskirungon kolme kannatinta
istuvat alarungossa olevissa jousipesissä. Päätyön ohessa hahmottui näkemys tinkimättömästä levysoittimesta, ja useiden prototyyppien myötä syntyi läpilyöntituote Acutus. Tai paremminkin oli, koska rajoitettu valmistuserä
on myyty loppuun.
Soittimissa on pitkälti samankaltainen rakenne:
kolmiomaisen alarungon kulmissa jousitornit, käännetty laakeri ja tuhti levylautanen. Perustaja ja omistaja
Conrad Mas kehitti ja valmisti metalliteknologiaa hyödyntäviä tarkkuustuotteita. Noin
kahden sentin läpimittaisen, yläosastaan kavennetun,
ruostumattomasta teräksestä valmistetun pystytapin
päähän on istutettu safiirikuula, jonka varaan levylautanen asettuu. Väite on, että kaapeleihin kerääntyneet ylimääräiset sähköiset häiriöt johdetaan
maadoituksen kautta tiehensä muutaman tunnin aikana. Seurasi alan vaihto.
Masin taustasta seuraa, että soitinten metalliosat
tehdään sisarfirman prosessoriohjatuilla tarkkuustyöstökoneilla. Erot tasojen välillä
näkyvät virtalähteen järeydessä, levylautasen, rungon
ja jousituksen mitoituksessa ja siten myös painossa.
Edullisimmissa malleissa ei ole erillistä alarunkoa.
Tarjolla on myös neljä äärirasiaesivahvistinta sekä
valikoima kaapeleita, laitetelineitä ja tarvikkeita. Mukana tulee sopiva ruuvari.
Tosin ohjeissa sanotaan, ettei tavoitteena ole ehdoton
vaakataso, vaan sisärungon mahdollisimman tasapainoinen pystysuora jousto. Dsp-ohjatun
virtalähteen muuntajaa on suurennettu, ja sen luvataan tarjoavan häiriöttömämmän ja vakaammin säädellyn virran alarungossa istuvalle 24 voltin moottorille. AVIDin mekaniikan osaaminen näkyy perusmallista parannetun käännetyn laakerin rakenteessa. AVID ei
tehnyt poikkeusta.
AVID sai alkunsa 1990-luvulla. Laakeria ei tarvitse eikä edes saa voidella.
Runko on kelluva. 5000 euron hintaisessa pyörityskoneistossa on käytännössä samat
ominaisuudet kuin huippumalli Acutuksessa, mutta
siitä vain hieman kevennettyinä. Kategorian
alle kokoamme jollakin tavalla erilaisia, eksoottisia tai
tavallista kapeampaa harrastajaryhmää kiinnostavia
laitteita ja tarvikkeita. Sivuttaissuuntaista. Siltä tuotteet näyttävätkin: mekaaninen rakenne on hieno, ja osissa näkyy laatu.
AVID valmistaa kahdeksaa erilaista soitinta, joista
huipulla on omalle jalustalleen rakennettu Anniversary. Tätä
en pystynyt kokeilemaan.
Tuhtia tasoa
Volvere on malliston keskivaiheilta
Volveressa näkyy AVIDin pitkä syntyhistoria. Ei asennustelineitä, ei
salatiedettä, johon vain harvat
ovat vihittyjä, ei salaisen tiedon
omistavia asennuksen ylipappeja. Riaa-korjauksen passiiviosassa käytetään audiofiilitason kondensaattoreita. Lisäksi mukana tuli 500 x 600 mm kokoinen, hyvistä vaimennusominaisuuksistaan tunnetulla sorbotaanitassuilla varustettu laitealusta.
Hyvän pysty- ja sivuttaisvaimennetun jousituksen
ansiosta soittimen käsittely oli lähes yhtä huoletonta
kuin kiinteärunkoisen pyörittimen. Ainoa parannettava
asia käyttömukavuudessa olisi jykevän levykiristimen
käyttö. SME:n viskoosivaimennuksen ansiota taisi
olla, että resonanssien tasot jäivät maltillisiksi.
Oli ehkä lisäalustankin ansiota, ettei Volvere/SME/
Dynavector-kokonaisuus ollut herkkä tärinöille.
kuka
Matti
Hermunen on
helsinkiläinen pitkän linjan
hifiharrastaja. Riittää että lukee ohjeet, osaa
käyttää ruuvitalttaa ja maalaisjärkeä.
Maahantuoja Highend Studio
oli asentanut soittimeen viskoosivaimentimella varustetun SME 309
-äänivarren ja sen omaa maahantuontia
olevan Dynavectorin DV-XX2 MkII -mc-rasian. Kun konstruktio on kerran jaksettu miettiä loppuun asti, sitä ei tarvitse jatkuvasti panna uusiksi. Myös elokuvat ja
niiden monikanavaäänentoisto ovat
kiinnostuksen kohteita.
Nimikkopalstallaan hän testaa intohimonsa kohteena olevia, usein sangen hinnakkaita hifituotteita. Samoin kuin pyörityskoneistoissa,
phonoasteissa sovelletaan yhteistä
teknologiaa. Hänen musiikinkuuntelunsa painottuu
vahvasti ns. Äänivarren johto saadaan sopivalle silmukalle alarungon kiinnikkeellä.
Levylautanen on tuhtia tekoa, ja siihen liimattu levymatto näyttää korkilta, mutta saattaa siinä olla
muutakin ainesta seassa. Levylautanen
starttasi suhteellisen rivakasti. Yläpään malleissa raskaammin ja perusteellisemmin,
muissa käytetään asteittain keveämpiä ja edullisempia ratkaisuja.
Niinpä Pelleressä on pitkälle samat komponentit kuin Pulsaressa,
ja sekin on sisäiseltä rakenteeltaan
täysin symmetrinen. Satasella saa AVIDin
kekseliään pölykannen. Tosin kokonaisuutta ja yksityiskohtia voi aina parannella,
ja tämä näkyy malliston asteittaisissa päivityksissä.
Volvere toimitetaan SME:n, Regan tai muutaman
muun tunnetun varren asennuspohjalla. klassisen musiikin puolelle. Se ei suojaa koneistoa äärioloissa, mutta lautaselle, äänivarrelle ja
muuhun koneistolle ylhäältä tulevan pölyn laskeutumisen se estää. Mukana tulee raskastekoinen levyn kiristin. Lähes litteässä kannessa on
reikä keskitapille ja tila äänivarrelle. Nyt alkukierrettä joutui hakemaan lähes joka
kerralla.
Dynavectorin rasian seurantakyky oli erinomainen.
Ortofonin testilevyn seurantakykyraidat se selvitti lähes puhtain paperein, ja resonanssit asettuivat ohjealueille. Lautasen ympärillä olevassa
urassa on kuminen vaimennusrengas.
Mekaanisella rakenteella tähdätään siihen, että
neulan tuottamat häiriöt eivät jää levylautaseen, vaan
ne johdetaan laakerin kautta alarunkoon. Tämän luvataan olevan yksi soittimen selkeän toiston salaisuus.
Rakenne vaikuttaa kaikin puolin terveeltä ja loppuun
asti ajatellulta. Mikään ei estä käyttämästä kantta kilpailevien merkkien kanssa.
Lähes kaikille rasioille
Mukana tullut Pellere-levysoitinesivahvistin on
AVIDin kalleimman mallin, Pulsaren lähisukulainen. 20 nf) voi säätää laajoissa rajoissa.
Aktiivisesti rasiansa sointia virittelevä tai rasioita
usein vaihtava ilahtuu siitä, että asetukset tehdään
vahvistimen pohjaan sijoitetuilla dip-kytkimillä. Laitearviot perustuvat
vankkaan kokemukseen useiden vuosikymmenien ajalta.
53. Sen ja vahvistinosan yhteispainoksi tulee noin 10 kiloa. Siihen nähden, kuinka
paljon Pelleressa on tekniikkaa ja ominaisuuksia, sen hinta on maltillinen yläluokan esivahvistimeksi.
Tervehenkinen
Volveren käyttökuntoon saattaminen
ja varsinkin hienosäätö on ilahduttavan selkeää. Pelleren saa sovitettua hyvin erityyppisille mm- tai
mc-rasioille, koska vahvistusta (40?70 dB), sovitusimpedanssia (10 ohmista aina 47 kohmiin) ja kapasitanssia (100 pf . highend
vakavuutta parantavat jousitorneista keskirunkoon
vedettävät kumirenkaat. Niinpä Pelleressä on
erillinen 300 VA:n virtalähde. Pulsaren hankkiva saa vielä laajemmat vaihtoehdot, ja
säädöt tehdään etupaneelin kytkimillä.
AVID on valmistettu sen koulukunnan mukaisesti,
jonka mielestä kykenevä virtalähde on välttämättömyys,
muuten ääntä ei saada kohdalleen. Tavoitteena on hyvä häiriöetäisyys ja säröttömyys sekä suuri yliohjausvara millä tahansa rasialla.
Otto- ja antoliitäntöinä ovat rca ja symmetrinen
xlr
highend
Hermuset: AVID Volvere -levysoitin
ensimmäisen osan sydämenlyöntimäinen pohjavire ja
viimeisen osan katkeamattomalta vaikuttava jousien
kaari välittyivät vaikuttavasti.
Pianossa asiat olivat suhteellisen kohdallaan. 2 100 ?
Dynavector DV-XX2 MkII mc-rasia
Hinta: .................................................................. Samoin Fairport
Conventionin Matty Grovella pohja oli tanakka, ilman
että se olisi peittänyt laulua, kitaraa tai viulua.
Orkesteriteokset toistuivat niin ikään hallitusti. Liekö
kyse soittimen tai äänitteen osuudesta.
Kyllä soi
Totuttuun tapaan aloitin Ortofonin levyn musiikkiraidoilla. Eikä se pyrkinyt parantelemaan latistettuja, olemattomalle dynamiikalla varustettuja äänityksiä.
Mahlerin kuudetta ja yhdeksättä sinfoniaa (Karajan, BPO) leimasi sopiva täsmällisyys. Ehkä yhtenä tekijänä
ovat Volveren kyky toistaa tarkasti dynamiikan ja tempon pienetkin vaihtelut.
Riaa-vahvistin Pellere oli varsin äänetön. Se toisti
efektikuoroja täyteen ahdetun äänityksen keinokaiut
vakuuttavasti, kätkemättä niiden keinotekoisuutta.
Monilla klassikoilla korostuivat herkkä dynamiikka
ja varsinkin pienet nyanssit. 9. sinfonian
54
Kestävä valinta
Volvere/SME/Dynavector/Pellere-kokonaisuutta leimasi hyvin puhdas ja sopivan hallittu toisto, ilman
kuivuutta tai elävyyden niistämistä. Paremman sanan puutteessa mikrodynamiikan elävyys oli omaa luokkaansa.
Tosin joillakin levyillä tai yksittäisillä kappaleilla äänessä olisi saanut olla enemmän täyteläisyyttä. Ja viulisti Raffi Hakopian, harvoin ovat hänen täydellä tunteella, mutta samalla kieli poskessa vetämänsä osuudet välittyneet
näin elävinä.
Herbie Hancockin funkpitoinen Secrets pysyi erinomaisesti koossa. Tymäkämmillä
raidoilla jäin miettimään potkupuolta, oliko sitä sopivasti vai jäikö miedoksi?
Toisaalta orkesterimusiikilla ja perusjatsilla toisto
oli tasapainoista, ilman minkään alueen korostumista
tai laimentumista. High End Studio
Puhelin:.............................................................. Jos
äänitteessä oli tilaa tai syvyyttä, niin kyllä Volvere sen
toisti. 3 000 ?
Edustaja:............................................................ Tuolin laidalle ja lattialle pyrki mieli jo perusmusiikilla. Yhtenäisten rakenneperiaatteiden ansiosta päivitys ja soittimen laatutason parannusmahdollisuudet ovat joustavat, joten hankinta on
pitkäikäinen. En saanut
sen omaa osuutta kuulumaan millään inhimillisellä
voimakkuudella.
Volvere on suhteellisen helppo koota, eikä sen säätöihin tarvita muuta kuin tervettä järkeä. Volvere laukkasi vaivattomasti
koukkuisesti soitetun jazzbasson mukana ja seuraili
Bennie Maupinin fonia ilman korostuksia. Esimerkiksi Jorge Boletin tulkinnat Lisztin sovituksista
ja Schubertin lauluista kulkivat avonaisen luontevasti.
Leonard Cohenin Recent Songsilla ällistytti John
Bilezikjianin oudin tai Abraham Laborielin nauhattoman basson ällistyttävän moninainen sointi ja rumpalin vispilöiden pienet variaatiot. AVID Volvere on ilman muuta vakava
kilpailija muille laatusoittimille.
info
AVID Volvere SP pyöritinkoneisto
Hinta: .................................................................. www.highendstudio.fi. Esimerkiksi Coltranen Love Supremellä Jimmy Garrisonin basso ja rumpali Elvin Jonesin koristelut olivat hyvin balanssissa McCoy Tynerin
pianon ja Coltranen fonin kanssa. Käytännössä
tämä ilmeni siinä, ettei ääni sumentunut voimakkaissa kohdissa, ja selkeys säilyi, oli kyse sävyistä, dynamiikan pienistä tai suurista vaihteluista tai sivu- ja syvyyssuuntaisesta erottelusta. (09) 4553 685
Lisätietoja: ....................................................... Kontrollista huolimatta soitto kulkee hienosti. Ensivaikutelma oli avoin ja läpinäkyvä, hieman
kirkassävyinen. 1 450 ?
AVID Pellere RIAA-aste
Hinta: .................................................................. Ja kulki oivallisesti. Tehokkaasti vaimennettu jousitus ei kuulosta vievän toistosta elävyyttä, mutta tekee soittimen käsittelystä helppoa.
Valmistajan historia osoittaa, että AVID kehittää
soittimiaan jatkuvasti. Transientit ja matalampi äänialue soivat kurinalaisesti. 5 000 ?
SME 309 äänivarsi
Hinta: .................................................................. Kokeilujakson perusteella se piti säätönsä erinomaisesti